Vihki & kihlasormukset

Vihki & kihlasormukset

Luotettavuus, käsityö ja laatu.

Suunnittelen ja valmistan korun aina asiakkaan toiveiden mukaisesti. Mukana voi olla valmiiksi piirretty malli tai vain hento mielikuva tulevasta korusta. Autan aina kehittelemään mallia haluamaasi suuntaan.

Tilatessa voidaan lähteä hyvinkin pienestä ajatuksesta liikkeelle. Keskusteltuamme teen asiakkaalle luonnoksia joista vähitellen lähdetään muovaamaan mielikuvia koruksi.

Aikaa saa varata korun valmistukseen parista viikosta pariin kuukauteen. Jotkut työt syntyvät nopeasti, mutta esimerkiksi vihkisormusten valmistamiseen kannattaa varata aikaa, koska sormuksen työstövaiheeseen kuuluu myös sormuksen sovitus ennen viimeistelyitä.

Materiaaleina käytän kelta-, ja valkokultaa, hopeaa, jalokiviä ja makeanveden helmiä. Valmistamani tuotteet tunnistat Annukka Lahti Designin AML -nimileimasta jotka ovat Tukesin ja jalometallistandardien mukaiset.

Koru voidaan valmistaa myös omasta materiaalistasi. Vanhat ketjut, rikkinäiset korvakorut ja käyttämättömät sormukset saavat uuden elämän, mutta säilyttävät tunnearvonsa.

Tilaustyössä huomioon otettavia asioita:

  • Varaa riittävästi aikaa. Jo pelkästään tuotteen yhteinen suunnittelu vie jonkun verran aikaa. Tässä ei kannata kiirehtiä, jotta lopputulos on juuri haluamasi kaltainen!
  • Aikaa kuluu myös muihin vaiheisiin. Joskus pelkästään juuri oikeanlaisten kivien ja jalometallien saaminen sepälle voi kestää parista viikosta kuukauteenkin. Varsinkin heinäkuun aikana monet alihankkijat ovat lomilla.
  • Kaikkea saa ja pitää kysyä.
  • Valmiita koruideoita ei tarvitse olla.